perjantai 10. huhtikuuta 2015

Yksi kohennus saa kaipaamaan seuraavaa

Palattiin eilen lasten kanssa kotiin alkuiltapäivästä, ja ilokseni havaitsin, että Mies ja veli olivat saaneet kahdessa vuorokaudessa sekä keittiön että olkkarin valmiiksi. Kodinhoitohuone sai tällä kertaa jäädä, siellä oli vähän ylläreitä, eikä olis ehtinyt sitä tällä erää tehdä. Valkoista maalia tosin jäi reilusti, joten katsotaan, josko ehdittäis Miehen kanssa ottaa kodinhoitohuone urakaksi jossain vaiheessa lähiaikoina. Muuten sillä ei ole niin väliä. 

Hyvältä näyttää seinät, vaikka vähän remppafiilis on edelleen sen takia, että ikkunoista puuttuu listat. Meillä vaihdetaan kaikki ikkunat muutaman viikon päästä, joten ajateltiin, että mitä niitä listoja nyt kiinnittämään, kun kohta ne irrotetaan taas. Nyt tietysti olkkarin kalusteet näyttää kamalan nuhjuisilta, mutta tosiasia on, että nuhjuisia ne nimenomaan onkin. 

Olkkarin kalustus on seuraavanlainen:
- kaksi pikkuista sohvaa, jotka Mies sai isänsä serkulta 12 vuotta sitten. Olivat jo silloin lähes puhki kuluneita.
- kaksi nojatuolia, jotka mun vanhemmat hankki yli 30 vuotta sitten. Nahka jo aikoja sitten puhkikulunut, joten päällä on pidettävä jotain kangasta. Käsinojat minä ja mun sisarukset lapsena pilanneet raaputtamalla.
-  piano, Miehen porukoilta tullut. Kipeästi virityksen tarpeessa!
- vitriinikaappi,  jonka otin aikanaan mummon jäämistöstä. Alkaa vedellä viimeisiään, vaikka Mies onnistuikin taas kerran korjaaman sitä tulitikulla.
- matto, mun vanhempien vanha. Muuten ihan ok, mutta kuteet repsottaa sieltä täältä ja hapsut on kuluneet pois.
- tv ja tv-taso (tv toimii osittain, taso on suunnilleen samaa luokkaa)

Mitään antiikkia nuo sukulaisilta perityt kalusteet ei todellakaan ole, vaan ihan jotain perus-edullisia kalusteita, joita ei ole tehty kestämään äidiltä tyttärelle. Kuvastaa hyvin meidän sisustusta muutenkin. Kun 11 vuotta sitten mentiin naimisiin, ei rahaa todellakaan kahdella kaksikymppisellä ollut, ja ilolla otettiin vastaan kaikki kalusteet, mitä sukulaisilta saatiin. Koko avioliiton aikana on ollut ennen lasten saamista pari muutaman kuukauden pätkää ja sit äitiyslomien välissä vuosi sellaista aikaa, kun meillä on ollut käytössä kahden ihmisen tulot. Melkein koko ajan vaan jompi kumpi (yleensä Mies) on käynyt töissä, koska ensin mä opiskelin ja sitten aloin saada lapsia. Pieniin tuloihin ollaan totuttu, eikä siinä mitään. Mutta huomaahan sen toki sisustuksesta, että ylimääräistä rahaa ei ihmeemmin ole.

Toisaalta, meillä on myös ihan taloudellinen ja ekologinen näkökulma, ei haluta heittää mitään käyttökelpoista pois ja ostaa uutta tilalle vaan siksi, että tekee mieli uutta tms. Nyt sohvat ja nojatuolit alkaa olla hajoamispisteessä, joten pikkuhiljaa alkaa olla aika etsiskellä uutta. Pakko on myöntää, että en ole tyytynyt ensimmäiseen sohvaan, mikä paikallisessa kirppisryhmässä on tarjolla, vaan mulla on nykyään jo vähän kriteerejäkin. En halua kotiin enää väliaikaisratkaisuja tai ihan kivoja, paitsi että pienituloisena ja pihinä voin tästä joustaa jos ilmaiseksi saa ;)

Täytyy myös todeta, että noi rumat, vanhat ja kulahtaneet huonekalut on ollu erinomaisia pikkulapsiperheessä. Ei hiillytä kovin pahasti, vaikka lapsi piirtelee nojatuoliin, jos nojatuoli on jo valmiiksi ruma ja risa. Sohviin on piirretty, puklattu, oksennettu, pissattu ja tullut nenästä verta, eivätkä ne ole sanottavasti kärsineet. Yksi mahdollisen uuden sohvan kriteereistä onkin joko pestävyys, eritteiden kestävyys (nahka on osoittautunut tässä suhteessa mahdottoman hyväksi) tai superedullisuus (mutta toisaalta ympäristön kannalta en haluaisi uutta sohvaa korvata lähimpään kahteenkymmeneen vuoteen, vaikka olisikin kuinka halpa). Katsellaan, osuuko lähivuosina joku sopiva sohva eteen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa toki ajatuksesi!