maanantai 20. huhtikuuta 2015

Eteistä siivoiltu

Toissa viikolla siivosin eteisen hyllyt. Ensin kaivelin kaapeista ja varastosta kaikki ehkä mahdollisesti jollekin lapsista sopivat kevätulkovaatteet. Lapset sovitteli ja tein vaatteista kasoja (käyttöön, liian pienet ja annetaan pois, liian pienet ja laitetaan odottamaan seuraavaa, liian suuret ja laitetaan odottamaan). Vaatepyörittelyn jälkeen järjestin eteisen hyllyt uusiksi. Harmi, kun en ottanut ennen-kuvaa, niin olisitte saaneet käsityksen siitä, miltä näytti, kun olin jo muutaman viikon sullonut kamppeet sinne miten sattuu, koska kohtahan mä sen siivoan

Meillä eteisen hyllyjen järjestys ja logiikka elää aika lailla. Viimeisimmäksi kokeilin viime talven ajan sellaista järjestystä, että mulla, Miehellä ja Poikasella oli asusteille oma laatikko, ja tyttöjen kamat oli sekaisin (koska käyttävät saman kokoisia ja osittain myös samoja), mutta vaatteiden mukaan lajiteltuna. Yhdessä laatikossa oli käsiin ja jalkoihin menevät vaatteet (siis villasukat, lapaset, rukkaset ym) ja toisessa päähän ja kaulaan menevät (pipot, huivit, kaulurit). Ei se kauhean toimiva ollut sekään, kokeillaan nyt taas toisenlaista systeemiä. Noiden pahvilaatikoiden tilalle haluaisin uudet, keskenään samanlaiset, mutta toisaalta turha ostaa uutta kun kotoa löytyi jo ennestään riittävä määrä laatikoita (noi vaaleat jäi muuten hoitopöydän poistumisen myötä tyhjäksi, ne oli aiemmin sen hyllyillä Poikasen vaatelaatikoina)

Tältä eteisessä näyttää nyt:


Vasemmassa yläkaapissa on kohta käyttöön tulevia -siis sellaisia, mitkä on nyt vielä liian isot, mutta saattavat kesän mittaan tulla sopiviksi. Siniraitaisissa laatikoissa on toisessa aikuisten ulkovaatteita (lähinnä molempien tuulipuvun housut ja Miehen verkkarit), toisessa mun asusteita. Lapsille on kullekin oma hylly. Pinossa on jokaiselle verkkarit kesää odottamassa, sadevaatteet ja varaulkovaatteet (jokaisella on siis kaksi ulkopukua välikauteen), asusteille on jokaisella oma laatikko. Tytöt ylettävät itse hyllyillensä, Poikasen ei vielä tarvitsekaan. Miehen asusteille on noi kaksi ylimmäistä laatikkoa. Alin laatikko on rikki, se on siis vaan kulissia. Tai no, on nuo ylemmätkin laatikot rikki, mutta niitä nyt voi vielä jotenkin käyttää.

Oikeanpuoleisessa yläkaapissa on isossa laatikossa kesäsäilössä rukkasia ja talvipipoja. Siellä säilytetään myös isoja kestokasseja (niitä sellaisia, mitä ruokakaupoissa nykyään myydään). Hattuhyllyllä on koreissa mm. sontikat, kauppakassit, lasten heijastinliivit, kuulosuojaimet, aurinkolasit, heijastimia... Naulakossa roikkuu (vielä kuvan ottamisen aikaan) mun talvitakki ja kassi. Miehen talvitakit on henkareilla. Aikuisten talvitakit tosin siirsin just kesäsäilöön. Naulakon alaosassa on auto-dvd-soitin ja muutama Miehen työvaate näyttää myös pyörivän. Tuolla perällä on keskuspölynimurin luukku, joten siihen eteen ei voi kauheasti jemmata tavaraa, jotta pääsee imuroimaan.

Näiden säilytystilojen lisäksi meillä on tuulikaapissa kaappi (näyttää, kuin olisi kaksi, mutta toinen on huijausta -sen sisällä on sähkökaappi), jossa säilytetään lähinnä paria sellaista takkia, joita en raski laittaa varastoon säilöön (esim. Miehellä on musta villakangastakki, jota se käyttää oikeastaan vain hautajaisissa ja muissa juhlissa) ja kasaa kenkiä. Siellä on siis kaikki mun korkokengät, muunkin perheen juhlakengät ja sit aina sesongin mukaan kaikkien kaikki kengät -paitsi sellaiset, joita käytetään joka päivä, ne pyörii tuulikaapin lattialla. Ja jonkin verran myös lasten kasvua odottavia kenkiä. Laitan siitä jotain kuvaa, kun on kenkäshown aika. Se voisi koittaa lähiaikoina, sillä nyt päätin laittaa talvikengät pois käytöstä (Isosisko piti vielä viikonloppuna talvikenkiä, kun oli kylmä). Tuulikaapissa on myös pari naulakkoa, joissa on mun ja lasten päivittäisessä käytössä olevat ulkovaatteet. Ulkoeteisessä meillä on vielä kenkäteline, mutta siinä säilytetään vaan saappaita.

Ilahduttavaa tämän kevään ulkovaatehommassa oli se, että yhdellekään lapsista ei tarvinnut ostaa mitään muuta kuin lenkkarit. Pipanaiselle olisi ollut nekin Isosiskon jäämistönä, mutta kun meillä lapset käyttää lenkkareita melkeinpä ainoina kenkinään koko ajan keväästä syksyyn (kesällä ovat paljon paljain jaloin, ja kukaan ei ole vielä tähän mennessä tykännyt sandaaleista), niin en halua ainoiksi kengiksi toisen linttaan astumia. Joten Isosiskon kengät jää nyt sitten Pipanaiselle varalenkkareiksi. Mutta tosiaan lenkkareita lukuunottamatta kenellekään ei tarvinnut ostaan vaatteen vaatetta, kaikki oli valmiina, useimmat käytettynä saatuja tai lainaksi saatuja. Tämän vuoden kevätpukeutuminen tuli paljon halvemmaksi, kuin osasin odottaa :)

2 kommenttia:

  1. Hei

    Pahvilaatikothan voit maalata tai päällystää mieleiselläsi paperilla tai kontaktimuovilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä voisikin! Tosin noita pieniä meillä on kirjahyllyssä vielä toiset kolme, että sen puoleen ei ehkä kannata, sitä kun ei tiedä, kuinka pysyvä ratkaisu tämä on ja missä noita seuraavaksi tarvitaan. Paitsi tietysti jos paperilla päällystäisi niin, että sen voi sitten halutessaan irrottaa.

      Saa nähdä, saanko aikaan. Tavallisia pahvilaatikoita olen päällystänyt tapetilla säilytyslaatikoiksi. Kivoja on tullut.

      Poista

Jaa toki ajatuksesi!