lauantai 25. huhtikuuta 2015

Rikki mikä rikki.

Mainitsinkin jo aiemmin, että meille on tulossa ikkunaremontti. Päätettiin, että kun mun työhönpaluu lähestyy, niin voidaan laittaa säästötili sileäksi ja vaihdattaa ikkunat. Toki tilille jää sen verran, että jos joku kodinkone hajoaa, niin ei olla pulassa.

Ikkunaremppapaperit allekirjoitettiin reilu kuukausi sitten. Sen jälkeen kodinkonerintamalla on tapahtunut seuraavaa:

  • digiboksi hajosi. Tai se toimii kyllä, mutta ohjelmia ei voi tallentaa, tallennettuja ohjelmia voi katsoa vain toisinaan, käynnistymisessä kestää n. 5-7min, noin joka toisella käynnistymisellä boksi pakottaa hakemaan kanavat uudestaan, ja toisinaan se ei anna vaihtaa kanavaa. Digiboksilla onkin viime viikot katsottu oikeastaan vain kakkosta, sillä olisi perin ankeaa, jos kävisi niin, että Pikku Kakkonen jäisi näkemättä. Se on koko perheen mielestä tärkein telkkariohjelma.
  • telkkari hajosi. Tai no, sekin toimii kyllä, mutta sen saa sammutettua vain kiskomalla virtajohdon irti. Muitakin jännittäviä ominaisuuksia ilmenee toisinaan.
  • pesukone päästää lingotessaan vettä lattialle. Tämä ei ole uusi ominaisuus, ja toistaiseksi vettä on tullut varsin pieniä määriä. Mutta vahdittava sitä on!
  • viime viikolla huomasin, että uuniin pitää laittaa enemmän lämpöä kuin ohjeessa. Se on siis alkanut paistaa huomattavan huonosti ja hitaasti. Toimii kuitenkin muuten vielä.

Tänään Mies ja kälyn mies kävivät ostamassa meille uuden telkkarin ja digiboksin. Hyvä. Ärsyttää varsinkin se digiboksin kanssa ränkkääminen. Nyt kyllä toivoisin, ettei mitään hajoaisi, ainakaan ennen kuin oon töissä tai Mies saa ekstrarahansa.

3 kommenttia:

  1. Niin tuttua! Meillä on tällä hetkellä hajalla digiboksi (ei nauhota), toinen jääkaappipakastin (käytössä siis yksi puolikas jääkaappi, koska sen alaosassa on pakastin) sekä astianpesukone (toimii, mutta ripa on irronnut ja jalka on katkennut, eli sitä ei saa nostettua joten tason alla on 10 cm rako). Keskuspölynimurii vaihdettin juuri moottori (melkein 200€). Uunikin on yli 20 vuotta vanha, odottelen että sekin varmaan hajoaa kohta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tosiaan, mäkin unohdin listasta keskuspölynimurin. Sekin on rikki, ja pohdinnassa parhaillaan, korjautetaanko heti vai hankitaanko joku halpa tavallinen imuri joksikin aikaa.

      Poista
  2. Meillä oli jonkin aikaa käytössä tavallinen imuri, mutta keskuspölynimuri on kyllä mielestäni parempi. Saa nähdä mihin seuraavaksi sijoitetaan.. Täysin loogisesti tehdään nyt vaatehuoneeseen remonttia. :D

    VastaaPoista

Jaa toki ajatuksesi!