Kaksi kuukautta aioin, minuutin toteutin.

Meillä on huomenna vappujuhlat. Meillä on Miehen kanssa ollut tapana viettää vappua grillaillen, ja vuodesta 2010 (eli ekasta vapusta, kun asuttiin nykyisessä kodissa) lähtien ollaan pidetty ihan kunnon juhlat. Vieraiden määrä on vähän vaihdellut, ja tänä vuonna on tulossa juhlimaan 15 aikuista ja muutama lapsi. Plus tietysti meidän oma perhe.

Oma luku sinänsä on ruokapuoli. Meillä on siis aina tarjottu kunnon ruoka ja nimenomaan jotain (meidän pienenpuoleisella grillillä) grillattua. Ja tietysti munkkeja ja simaa, onhan vappu. Parinkymmenen ihmisen ruokkiminen, ruokien tunkeminen meidän viisihenkiselle perheellekin pienehköön jääkaappiin, ruokien valmistaminen ja yli sadan munkin paistaminen lasten pyöriessä jaloissa ym. valmistelut ansaitsisivat oman postauksen. 

Tänään ja eilen on kuitenkin ollut siivoilun vuoro. Kun tulee noinkin paljon väkeä, ja kun sää ei varsinaisesti suosi ulkoilmajuhlia (eipä ole tainnut oikein suosia minään vuonna. Viime vuonna ainakin satoi räntää), täytyy saada koko talo siihen kuntoon, ettei itseä nolota. Siis tiedättekö, jos tulee pari vierasta, niin jos joku huone nyt jää vähän sekaiseksi, niin sitten laitetaan vaan ovi kiinni.

Ei onnistu nyt. Lastenhuoneessa nyt saa olla sellainen sekamelska, mitä lapset ehtii huomenna aamupäivän aikana saada aikaan. Mutta muuten yritettiin miettiä, että olisi esim. mahdollisimman paljon paikkoja, joissa syödä. Siispä eilen tyhjensin kokonaan Isosiskon tulevan koulupöydän, jota mä toistaiseksi käytän ompelupöytänäni. 

Ompelupöydällä piti majaa yhtä ja toista tarpeellista (esim. neulatyyny, sakset, muistilehtiö jne), keskeneräisiä töitä, sinne kuulumatonta tavaraa (tytöt kantaa sinne aina kaikki rikki menneet lelut ym korjattavaksi, ja itsekin tulen laskeneeksi käsistä jotain tavaroita siihen pöydänkulmalle) ja sitten muutama "korjaan tän jossain vaiheessa"-juttu.

Yhdestä mun tunikasta irtosi nappi pari kuukautta sitten. Tunika on siitä lähtien odottanut ompelupöydän tuolin selkämyksellä, että saisin aikaiseksi ommella sen napin. Nyt kun tunika oli pakko saada siitä tuolin päältä jonnekin, otin ja ompelin sen napin. Kesti ehkä minuutin. MIKSI oi miksi mulla kesti useampi kuukausi saada aikaan yhden minuutin homma?

Tällaista sattuu muutenkin. Joku pieni homma, jonka tekemiseen ei mene kuin minuutti pari, odottaa tekemistä pitkään. Tai joku tavara, jonka voisi laittaa heti paikalleen, odottaakin pöydän kulmalla viikon tai kaksi. 

Olen joskus kuullut ohjeen, että jos asian hoitamiseen menee alle kolme minuuttia, tee se heti. Se on mun mielestä hyvä ohje, mutta lapsiperheessä melko mahdoton noudatettava. Koska usein on sellaisia tilanteita, että ei vaan voi tehdä edes minuutin kestävää hommaa just sillä hetkellä. Kohta ehkä voi, jos muistaa. Usein myös niitä parin minuutin hommia on monta yhtä aikaa, varsinkin, jos useammalla lapsella on jotain, johon äitiä tarvitaan.

Mutta silti. Miten mä saisin itseni hoitamaan ne pikkujutut mahdollisimman nopeasti? Että ei menisi kuin päivä tai pari asian valmiiksi saamiseen? Olen kyllä kokeillut kaikenlaisia listoja ja rästihommakellonaikoja, mutta aina mä jossain vaiheessa lipsahdan samaan ja pikkujutut jää roikkumaan.

Käykö muille samoin? Miten tästä pahasta tavasta pääsisi eroon?