perjantai 26. kesäkuuta 2015

Vaateasioiden pohdiskelua.

Arkijärki-blogin Jenni pohdiskeli, miten paljon aikaa kuluu vaatehuoltoon (sisältäen kaikki vaatteisiin littyvät toimet, myös niistä aikanaan eroon pääsemisen yms). Mä aloin tuossa tuokio sitten pyykkejä viikkaillessani miettiä samaa.

Meillä on viisihenkinen perhe, ja mä hoidan aikalailla kaikki vaateasiat. Pyykkihuollon olen ominut täysin itselleni (olen "hitusen" pedantti pyykin viikkaus- ja ripustusasioissa, eli Miestä ei voi tästä syyttää) ja siinä suhteessa Miehen osuudeksi riittää, kunhan tuo omat vaatteensa pyykkiin ja ilmoittaa ajoissa, jos tarvii jotain vaatetta tiettynä päivänä puhtaaksi. Joskus pyydän sitä ripustamaan pyykit, mutta harvoinpa. Vaatteita silitetään meillä hyvin harvoin, mutta se on myös mun homma.

Mä ostan omat ja lasten vaatteet, ja satunnaisesti Miehellekin (kun ei se itse saa aikaiseksi). Mies hankkii kyllä uusia vaatteita niin harvakseltaan, että hyvä jos kerran vuodessa käy ostoksilla. Mä myös hoidan vaatteiden poistamisen, Mies karsii kyllä omiaan, mutta lykkää karsittujen pinon mulle, kun mä tiedän, mitä sille tehdä.

Päivittäiseen vaatehommaan mulla kuluu puolisen tuntia päivässä. Pyykin lajitteluun, pesuun, ripustamiseen, viikkaamiseen ja kaappeihin viemiseen menee koneellista kohti n. 30-40min (olen useammankin kerran ihan katsonut kellosta, joten testattu on), ja vaatepyykkiä meillä tulee 3-4 koneellista viikossa, eli joka päivä ei tarvitse tätä hommaa hoitaa. Muutama minuutti päivästä kuluu lasten vaatteiden etsimiseen, lasten vaatteiden lattialta pyykkikoriin kuljetteluun yms. Eli jos 4 päivänä viikossa hoidan pyykkihommia, niin näistä päivittäisistä hommista tulee viikkotasolla kolmisen tuntia.

Poistettavia (lasten pieneksi käyneitä, rikkinäisiä tai omia muuten vaan poistettavia) vaatteita napsin pois puhtaiden pyykkien seasta sitä mukaa kun sellaisia eteen tulee. Mulla on jokaisen lapsen pieneksi käyneille vaatteille oma paikka, joten kun vien vaatteita kaappeihin, laitan vaan pieneksi käyneet vaatteet sinne. Sitten kun sitä vaatetta on kertynyt tarpeeksi, laitan jatkosijoitukseen. Isosiskon vaatteet menee varastoon Pipanaista odottamaan, Pipanaisen vaatteista (hyvin pieni) osa Poikasta odottamaan ja loput mun siskontytölle, Poikasen vaatteet Miehen siskonpojalle. Samoin rikkinäisille vaatteille on oma paikkansa (ja täytyy myöntää, että usein ne saa tovin siellä odotella ennen kuin saan aikaiseksi korjata) ja omasta ja Miehen kaapista kiertoon lähteville myös (ne vien sitten UFF:in laatikkoon kun on kassillinen kertynyt). Osan mun ja Miehen vaatteista jatkokäytän käsitöiden materiaalina.

Vaatteiden poistamiseen ei siis kulu juurikaan aikaa, kun poistan ne pikkuhiljaa pyykistä tullessa ja suurimmaksi osaksi niiden kierrätyskin sujuu muiden puuhien ohella, kun mennään serkuilla kyläilemään niin viedään pussi mukanamme, tai kauppareissulla jätetään pussi keräyslaatikkoon. Asiakseen ei siis tarvitse mitään tehdä.

Oman vaatekaapin käyn läpi kahdesti vuodessa. Yleensä siihen menee tunnista kahteen tuntiin, riippuen kuinka perusteellinen olen. Lasten vaatekaapit käyn läpi kolmesti vuodessa, mutta niihin ei mene tuntiakaan per lapsi, kun tosiaan poistelen pieneksi käyneitä pitkin matkaa, ja niiden kohdalla ei tarvitse miettiä, tuleeko jotain vaatetta käytettyä. Lähinnä siis poistan muutamia pieneksi käyneitä ja isoin aika menee siihen, kun kaivelen laatikoista seuraavaa kokoa tilalle. Lasketaan vaatekaappien läpikäynneille 15 tuntia vuositasolla.

Ulkovaatteiden läpikäyminen keväällä ja syksyllä on isompi urakka. Siihen tuhrautuu pari tuntia kerrallaan. Pois menevien vaatteiden laitto pesuun ja aikanaan pakkaaminen joko varastoon tai laitto kierrätyskasseihin, tulevien vaatteiden etsintä ja sovittelu lasten päälle. Pari tuntia nyt vähintään, ellei enemmänkin. Vuositasolla tähän voisi laskea vaikka 6 tuntia.

Ja sitten tietysti niitä vaatteita pitää ostaa. Mä pyrin hankkimaan lasten vaatteet edullisesti, joko käytettynä tai sitten tarjouksista. Eli alennusmyyntiaikoina kiertelen etsimässä jo seuraavan kokoisia vaatteita, ja saatan muutenkin sopivan tilaisuuden tullen käydä tsekkaamassa alennusrekit. Mutta ei noille kuitenkaan tarvitse ostaa vaatetta edes joka kuukausi, lähinnä isommin silloin kun ulkovaatekausi vaihtuu ja tarvitsee jotain tiettyä. Sisävaatteita hommataan pitkin matkaa sitä mukaa kun jostain halvalla esiin tulee. Menisköhän joku reilu kymmenen tuntia vuodessa (jos ei laske automatkoja kauppaan, koska yleensä hoidetaan nämä asiat ruokakauppareissuilla lähikaupungissa).

Itselleni ostan myös vaatteet mieluiten alennuksesta. Ehkä muutaman kerran vuodessa käyn tutkimassa vaatekauppojen tarjontaa (ei sieltä aina löydy mitään), ja joskus tilaan netistä. Eipä siihenkään hirveästi aikaa vuositasolla kulu. Alle kymmenen tuntia vuodessa.

Summa summarum, päivittäiseen vaatehuoltoon menee viikossa kolmisen tuntia. Jos lasken noi mun arviot yhteen, niin mulla kuluu vaatejuttuihin vuodessa 197 tuntia, varmasti tosiasiassa vähän enemmän, kun kuitenkin satunnaisesti juhliin joitain vaatteita silitän, ja paljon tulee tehtyä sellaista pientä, mitä ei ajattelekaan. (Tässä ei nyt ole laskettu mukaan sitä aikaa, mitä mulla menee vaatteiden tekemiseen, kun harrastan monenlaisia käsitöitä, ja esim. neulon paljon -se on hidasta! Mutta se onkin vähän eri asia)

197 tuntia on toisaalta paljon (yli 8 vuorokautta!), mutta toisaalta ei mun mielestä hirveän paljon kuitenkaan (keskimäärin reilu puoli puoli tuntia päivässä, alle 4 tuntia viiikossa) viisihenkisen perheen vaatehuoltoon. Vaatehuoltoon liittyvät asiat on kuitenkin mulle kotitöistä mieluisia, joten en koe sitä mitenkään rasittavana. (vertailun vuoksi pitäisi joskus laskea, paljonko kuluu aikaa siivoamiseen...)

Mutta se tästä pohtimisesta ja laskeskelusta jäi nyt kumminkin käteen, että ehkä voisi jatkossa miettiä, saako omat käytännön vielä sujuvammiksi. Kyllähän näihinkin kotitöihin käytetty aika on jostain muusta pois.

Miten muilla? Meneekö vaateasioihin paljon aikaa, ja tuntuuko se rasittavalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa toki ajatuksesi!