sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vinkki vanhemmille

Lapset ovat mummilassa ja mä tietysti hyödynsin muksujen poissaolon siivoamalla lastenhuoneen kaapit ja hyllyt. Se homma on paras tehdä lasten poissa ollessa, jos aikoo yhtään roskaa tai paperinpalaa heittää roskiin, saati sitten jos meinaa siinä sivussa poistaa jopa joitain leluja... :)

Tällä kertaa tosin aloittelin hommaa jo viikolla. Tytöt tiskasivat kaikki leikkiastiat ja muutenkin vähän auttelivat. Lastenhuoneen hyllyjen ja kaappien perusteellinen siivous on kuitenkin sellainen juttu, jonka mielelläni teen yksin, paitsi tavaran poistamisen takia, myös siksi, että yksin tehdessä varmimmin kaikki lelut löytävät paikalleen. Meillä siis lapset siivoavat iltaisin jokseenkin itsenäisesti, ja senhän tietää, että pikku hiljaa enemmän ja enemmän tavaraa päätyy vääriin koreihin (vaikka toki jokaisella lelulla meillä on oma paikkansa ja tytöt kyllä jo tietävät ne paikat ihan hyvin).

Joka tapauksessa, nyt on mulla hyvä mieli, roskiin lähti kaksi kassillista lähinnä roskaa (Pipanainen jemmaa ihan ihmeellisiä roskia aarteinaan), yhden kassillisen poistin myös leluja. Sitten yksi vinkki muille vanhemmilla, joiden jälkikasvu ei antaisi yhtään ainutta lelua poistaa ikinä koskaan: antakaa "poistettavat" lelut ulkoleikkeihin.

Meiltä lähti jo viikolla ulkoleluiksi jonkun verran leikkiastioita (niitä kun oli sisällä vähän turhankin paljon) ja kasa muovisia mäkkäri- ym. leluja. Pehmeille leluille tämä vinkki ei ihan niin hyvin toimi, mutta kovat lelut usein poistan antamalla ne ulkoleluiksi, varsinkin juuri tuollaiset lelut, joille ei välttämättä löydy uutta käyttäjää. Harvemmin mikään lelu ulkokäytössä säiden armoilla vuotta pidempään kestää, ja rikkinäiset on sitten helppo heittää menemään. Samaisesta syystä meillä ei koskaan ole ulkoleluja liikaa, sää tekee tehtävänsä ja ns. oikeita ulkoleluja (siis ämpäreitä, lapioita jne) joudutaan melkein joka kevät ostamaan muutama uusi. Meillä on siis iso osa ulkoleluista käytössä ympäri vuoden.

Nyt tytöt ovat muutaman päivän innoissaan rakennelleet hiekkalaatikolla koteja joillekin kummallisille olioille, jotka saatiin kevättalvella hampurilaisaterioiden kylkiäisenä. Lelut tuntuu ulkona ihan uusilta, ja ennustan, että ensi kevääseen mennessä ne on päätyneet roskiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa toki ajatuksesi!